Elämää nivelsairaan koiran kanssa
Koiran nivelvaivat ovat yleinen syy eläinlääkärikäyntiin – eri asteisia nivelrikko-oireita tulee yhdelle viidestä koirasta elämänsä aikana. Miten nivelsairaus vaikuttaa koiran elämään ja arkeen? Brit-lähettiläämme Aino Mäkelä avaa aihetta oman kokemuksensa kautta.
Ensimmäinen reaktio oli järkytys
Ismo on vauhdikas ja aktiivinen walesinspringerspanieli, jonka kanssa olemme harrastaneet monipuolisesti sen pentuiästä saakka. Minulle oli heti alusta asti selvää, että sopivan iän kartuttua tulen viemään Ismon virallisiin terveystarkastuksiin ja luusto tultaisiin tutkimaan perusteellisesti. Järkytys olikin suuri, kun kuvauksissa ilmeni ettei Ismon lonkkamaljat olleet lähelläkään ihanteelliset ja viralliseksi lausunnoksi lonkat saivat D/D.
Olin aluksi asiasta järkyttynyt ja peloissani. Luonnollisesti myös huoli koirasta oli kova – kyseessä oli kuitenkin nuori ja aktiivinen koira, joka oli tottunut menemään ja tekemään paljon. Mieleeni painui kuitenkin vahvasti eläinlääkärin sanat: ”älä katso kuvia, vaan katso koiraa”. Nuo sanat antoivat minulle suuresti toivoa ja vaikka aluksi lonkkalausunto oli tuntunut maailmanlopulta, niin pian tajusin että voimme jatkaa täysin normaalia elämää.
Vaikka normaali elämä jatkui, arkeen oli tehtävä joitakin muutoksia
Tietysti arkemme muuttui hiukan: koska Ismo ei itse osaa ”säännöstellä” liikkumistaan, niin teemme sen Ismon puolesta. Ismo on normaalisti mukana pitkilläkin metsälenkeillä, mutta rasituksen jälkeen pidämme huolen, että se saa riittävästi lepoa. Ismon onneksi sen lempiharrastuksesta eli uimisesta tuli sille ympärivuotinen juttu, sillä uinti on nivelrikkoiselle koiralle parasta liikuntaa pitäen liikeradat hyvin auki. Uinnin lisäksi huollollisena toimenpiteenä Ismoa myös hierotaan säännöllisesti ja aika-ajoin vieraillaan myös osteopaatin ja kraniohoitajan luona. Harrastukset meillä pysyi ennallaan ja edelleen 5-vuoden iässä Ismo käy näyttelyissä sekä mejäilee aktiivisesti.
Arjessa tukena Ismolla on tietysti myös laadukas ruoka eli Brit VD Joint & Mobility, joka sisältää nivelen hyvinvointia tukevia ravinteita ja täten ylläpitää nivelten liikkuvuutta. Kyseinen ruoka on maistunut Ismolle erinomaisesti ja pitänyt sen ihanteellisessa painossa, mutta suureksi yllätyksekseni se vaikutti positiivisesti myös hammaskiven määrään! Myös sarjaan kuuluva märkäruoka on Ismolla aktiivisessa käytössä, ja etenkin rankempien liikuntajaksojen jälkeen annan sille märkäruokaa nesteytyksen ja tärkeiden ravinteiden saannin tukena.
Koirien nivelvaivoista voit lukea lisää täältä.
Aino Mäkelä on intohimoinen koiraharrastaja ja koirahieroja, joka on erityisen kiinnostunut koirien hyvinvoinnista. Arkea vauhdittaa lauma walesinspringerspanieleita ja aktiivisessa arjessa pitkien metsälenkkien lisäksi koirien kanssa harrastetaan monipuolisesti, muun muassa mejää, agilitya, rallytokoa ja koiranäyttelyitä.