Lemmikin ripulointi tai oksentelu on aina syytä ottaa vakavasti

Lemmikin ripulointi tai oksentelu on aina syytä ottaa vakavasti

Lemmikkien ruoansulatuskanavan vaivat – arkisemmin ripuli ja oksentelu – ovat yleisimpiä syitä, joiden takia eläinlääkärin apuun turvaudutaan. Aivan kuten meillä ihmisilläkin, useimmiten syy löytyy jostain itselle sopimattomasta tai pilaantuneesta ruoasta ja oireet katoavat vatsan rauhoituttua yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Toisinaan kyse voi olla ruoka-aineallergiasta, sisäloisista, kroonisesta tulehdustilasta tai ruoansulatuskanavan rakenteellisesta häiriöstä, joiden hoitoon useimmiten löytyy apu ruokavalion vaihdoksella.

Aina kannattaa kysyä eläinlääkäriasemalta neuvoa

Koiran äkilliseen ripulointiin ja oksenteluun kannattaa suhtautua maalaisjärjellä. Ensiksi kannattaa miettiä, mitä koira on viimeksi syönyt ja kartoittaa samalla mahdollisuuksia, että suuhun on mennyt jotain sinne kuulumatonta, kuten pentukoirille usein tapahtuu. 

  • Joillakin koirilla on ulkoillessaan tapana imuroida suuhunsa kaikki vastaantuleva ja kiinnostava, kertoo klinikkaeläinhoitaja Minna Salo Eläinlääkäriasema VetTiiMistä. 
  • Kovin kauaa ei oireiden kanssa kannata kotona odotella, meiltä voi aina kysyä neuvoa tai mielipidettä, hän jatkaa.

Voimakas ripulointi tai oksentelu vie etenkin pienen koiran nopeasti heikkoon yleiskuntoon

Oireiden aiheuttaja onkin syytä saada selville nopeasti. Jos akuutit oireet viittaavat ulkoiseen tekijään, kuten pilaantuneeseen ruokaan tai koiralle sopimattomaan ruoka-aineeseen, hoitoina ovat usein juomaveteen sekoitettava elektrolyyttivalmiste, suoliston toimintaa tukeva lisäravinne sekä eläinlääkäriltä saatava suolistoystävällinen ruoka, jota kannattaa antaa koiralle parin viikon ajan. 

Jos oireet eivät taltu tai uusiutuvat vanhaan ruokavalioon palaamisen jälkeen, on syytä epäillä ruoka-aineallergiaa tai kroonista suolistotulehdusta ja hakeutua jatkohoitoon, röntgenkuvaukseen tai tähystykseen eläinlääkäriaseman kautta. 

  • Yleensä syy löytyy ja mikä tärkeintä, lemmikki voi jatkaa normaalia elämää ruokavaliota vaihtamalla, kertoo Minna.
  • Esimerkiksi meiltä löytyvä, suoliston hyödyllisen bakteerikannan palautumista edistävä Brit VD Gastrointestenial -ruoka soveltuu niin akuutin suolisto-ongelman hoitoon kuin jatkuvaan käyttöön. 

Auta lemmikkiäsi voimaan hyvin - mieti mitä sille tarjoilet

Lemmikin omistajalla on suuri vastuu lemmikkinsä hyvinvoinnin kannalta. Kasvattajan tai eläinlääkärin suosituksia laadukkaasta ruoasta on syytä noudattaa. Lisäksi on asioita, joista koko perheen tulee olla tietoinen, kun yhteinen elämä pentukoiran kanssa alkaa. 

  • Pentukoira on utelias ja maistelee kaikkea saatavilla olevaa. Lapsillekin kannattaa painottaa, että karkki- tai sipsipussien paikka ei ole matalalla sohvapöydällä ja että jotkin ruoantähteet, kuten broilerinluut, ovat todella vaarallisia koirille. 
  • Lisäksi koiraa voi opettaa ulkona olemaan kiinnostumatta jokaisesta tuoksuvasta asiasta kiinnittämällä huomio muuhun mielenkiintoiseen. Se on ihan yhtä hyödyllinen taito kuin koiran käytös kohtaamistilanteissa.
Jokaisella lemmikinomistajalla tulisi olla kotonaan pieni ensiapupakkaus äkillisiä suolisto-oireita varten
  • Apteekista tai eläinlääkäriltä saatava lisäravinne sekä pieni määrä suolistoystävällistä ruokaa tulisi löytyä jokaisen lemmikinomistajan kaapista. Niiden avulla selviää omin avuin hetken, sillä Murphyn lain tuntien, usein ongelmat ajoittuvat juhlapyhiin, jolloin apua ei niin helposti löydy, kertoo kokenut eläinhoitaja Minna Salo.  

Mitä tehdä, kun koira ripuloi?

  1. Mieti mitä koira on viimeisen 24 tunnin aikana syönyt tai voinut syödä. Jos epäilet, että se on syönyt jotain sopimatonta, kuten kananluita, sukan tai leikkikalun palasen, ota heti yhteys eläinlääkäriin. 
  2. Tarkkaile koiran vointia, älä anna lisää ruokaa heti, mutta pitkää paastoa ei myöskään enää suositella. Annoksia voi hieman pienentää ja antaa useamman kerran päivän aikana. Jos koira vaikuttaa hyvinvoivalta ja oireet häviävät, voit jatkaa ruokintaa koiran normaalilla ruoalla.
  3. Jos oireet jatkuvat pari päivää, tai jos kyseessä on pentu, seniori tai kroonisesti sairas, ota yhteys eläinlääkäriin. Aina voi kysyä neuvoa ja mielipidettä ammattilaiselta.
  4. Jos hoidat koiraa itse kotona, tarjoa sille apteekista tai eläinlääkäriltä saatavaa lisäravinnetta sekä suolistoystävällistä ruokaa vähintään muutaman päivän ajan, jotta suolisto rauhoittuu.

 

Eläinlääkäriasema VetTiiMi palvelee sinua ja lemmikkiäsi Hämeenlinnassa asiantuntevasti. Aseman eläinlääkärit ja klinikkaeläinhoitajat ovat tehneet pitkän ja monipuolisen uran sekä pieneläinpraktiikassa, että tuotantoeläinten ja hevosten kanssa maatiloilla. Pieneläinvastaanotto sisältää odotushuoneen, kaksi vastaanottohuonetta, leikkaussalin, laboratorion ja lemmikkien ruoka- ja tarvikemyymälän. Odotushuoneessa on erilliset tilat koirille ja kissoille. 

Lue lisää VetTiiMistä täältä. Eläinlääkäriaseman verkkokauppaan voit tutustua tästä.

Klinikkaeläinhoitaja Minna Salo on valmistunut klinikkaeläinhoitajaksi 2016 ja toiminut siitä lähtien eläinhoitajana VetTiiMissä. Minnan työtehtäviin kuuluu kaikenlainen peruspraktiikassa avustaminen ja laboratoriotyöt. Minna on paljon tekemisissä lemmikinomistajien kanssa heidän huoliaan kuunnellen ja konsultoiden.